Hevosen oppimisen ja kouluttamisen sanasto

Eläinten käyttäytymistiede käyttää oppimiseen ja kouluttamiseen liittyen vakiintunutta terminologiaa. Tämä termistö on vähitellen yleistymässä hevosmaailmassakin. Täsmällisiä termejä tarvitaan, jotta käyttäytymisen ja kouluttamisen ilmiöistä voitaisiin keskustella johdonmukaisesti.

Haluatko testata sanaston osaamistasi ja harjoitella? Pelaa Quizlet peliä TÄÄLLÄ!

Hevosen oppimisen ja kouluttamisen terminologiaa

Oppiminen voidaan määritellä yksilön kyvyksi sopeuttaa käyttäytymistään kokemusten perusteella. Tutkimukset nisäkkäiden ja lintujen aivojen oppimismekanismeista ovat johtaneet oppimisteorioiden syntyyn.

Oppimisen teoria on vaikuttanut suuresti eri eläinlajien kouluttamisen käytäntöihin. 2000-luvulta alkaen oppimisteoriaa on sovellettu laajemmin myös hevosten kouluttamiseen. Vaikka hevosia on koulutettu ihmisen palvelukseen jo 4000 vuotta, vasta viimeisen vuosisadan tieteellinen tutkimus antaa meille keinot jäsennellä oppimista tieteellisellä tavalla.

Oppimisteorian tuntemus auttaa ymmärtämään oppimisen taustalla vaikuttavia lainalaisuuksia, kehittämään olemassa olevia menetelmiä, luomaan uusia menetelmiä ja ehkä tärkeimpänä, valitsemaan käytettävissä olevista menetelmistä ne, jotka edistävät hevosen hyvinvointia koulutuksessa ja työssä.

Kognitio:

Aivojen prosessitit, joilla otetaan vastaan, käsitellään, säilytetään ja käytetään ympäristöstä tulevaa informaatiota. Kognitiotutkimuksessa tutkitaan mm. havaitsemista, oppimista, muistia, kommunikaatiota, ajattelua, ongelmanratkaisua, jne.

Vaikute / Ärsyke (stimulus):

Jokin eläimen ympäristössä, joka saa aikaan muutoksen eläimen tunnetilassa tai / ja käyttäytymisessä.

Vaikutekynnys / Ärsykekynnys (stimulus treshold):

Se vaikutteen voimakkuuden alaraja, joka aiheuttaa eläimen reaktion.

Oppimisen lajit yksinkertaisimmasta monimutkaisimpaan:

Tottuminen (habituaatio):

Hevosen reaktiot vähenevät ja lopulta lakkaavat johonkin vaikutteeseen, kun se kokee vaikutteen monta kertaa siten, että siitä ei seuraa mitään merkityksellistä, myönteistä eikä kielteistä. (Liikenteen meluun tottuminen, satulaan tottuminen, hajuun tottuminen, jne.)

Voidaan kutsua myös vaikute- / ärsykekynnyksen nousemiseksi.

Herkistyminen (sensitisaatio):

Tottumisen vastakohta. Vaikutekynnys laskee kokemusten myötä. Reagoiminen (tunne / käyttäytyminen) tulee nopeammin, pienemmästä vaikutteesta, voimakkaammin, todennäköisemmin.

Esim. hevonen oppii kokemuksistaan, että tietystä asiasta seuraa jotain ikävää ja alkaa reagoida siihen esimerkiksi välttämällä tai pelkäämällä.

Esimerkiksi se, että hevonen päätyy toistuvasti liian pelottavaan tilanteeseen, voi saada aikaan herkistymistä kyseitä tilannetta kohtaan. Esim. hevosen ensimmäisissä kuljetuskokemuksissa sitä pelottaa hieman ja pelkokokemusten toistuessa pelko kasvaa suuremmaksi.

Positiivisessa muodossaan herkistymistä tapahtuu esim., kun hevonen koulutuksen myötä herkistyy reagoimaan kosketukseen, joka aiemmin oli sille merkityksetön. Esimerkiksi oppii väistämään pyytävän kosketuksen merkityksen ja alkaa reagoida siihen todennäköisemmin.

Klassinen / respondentti ehdollistuminen (classical / respondent conditioning):

Kun merkityksetöntä asiaa seuraa toistuvasti merkityksellinen, hevonen yhdistää ne toisiinsa oppien, että ensimmäisestä seuraa toinen. (Ruokakärryn kolina tietää ruokaa, eläinlääkärin saapuminen tietää pelottavia kokemuksia, tms).

Tunne-ehdollistuminen, tunteen ehdollistuminen (conditioned emotional response):

Respondenttia / klassista ehdollistumista, jossa jokin asia ja tunne yhdistyvät (tuttu ruokaämpäri näkyvissä herättää innokkaan odotuksen tunteen, aiemmat rennot kokemukset maastopolulla kävelemisestä käynnistävät rennon tunteen jatkossakin maastossa kävellessä, raju säikähdys metsäpolulla saa hevosen varuilleen samassa paikassa jatkossakin, raipalla säikyttely saa pelkän raipan läsnäolon aiheuttamaan pelkoa, pelottava lastauskokemus saa hevosen pelkäämään lastaamistilannetta tai traileria, jne.)

Pelkoehdollistuminen (conditioned fear response):

Tunne-ehdollistumista, jossa jokin tekijä opitusti käynnistää pelon tunteen.

Mallioppiminen, sosiaalinen oppiminen (social learning):

Hevonen tarkkailee toisen yksilön toimintaa ja muokkaa toimintaansa sen perusteella. Tutkittu hevosilla melko vähän.

Hevoset pystyvät ottamaan vaikutteita toisen käyttäytymisestä, mutta nykytiedon mukaan eivät suoraan kopioi toisen käyttäytymistä eli puhtaasti malliopi.

Toisen hevosen vaikutteista oppiminen: varsa oppii valikoimaan ruokaa emäänsä jäljittelemällä, hevonen oppii uusia reittejä toista seuraamalla, välttää paikkaa, jossa toinen pelkää. Tätä kutsutaan sosiaaliseksi vaikuttamiseksi. Varsinainen oppiminen tapahtuu oman toiminnan kautta.

Operantti ehdollistuminen eli tekemällä oppiminen (operant conditioning):

Hevonen oppii kokemuksistaan, että tietty käyttäytyminen saa aikaan tietyn seurauksen. (Lähtemällä liikkeelle saa pohkeiden puristuksen loppumaan, talutusnarun taaksepäin suuntautuva paine hellittää, kun vauhtia hidastaa, kiirehtimällä kohti tarhaa sinne pääsee nopeammin, työntämällä pään riimuun saa ruokapalkinnon, jne.) Käyttäytymisen muokkaamisessa yleisimmin hyödynnetty oppimisen muoto.

Operantti ehdollistuminen jaetaan neljään osaan:

positiivinen vahvistaminen (R+), hevonen saavuttaa toiminnallaan jotain mieluisaa
negatiivinen vahvistaminen (R-), hevonen saavuttaa toiminnallaan helpotuksen jostain epämieluisasta asiasta
positiivinen rankaisu / heikenne (P+), hevoselle aiheutuu sen toiminnasta jotain epämiellyttävää
negatiivinen rankaisu / heikenne (P-), hevosen toiminta saa sen menettämään jotain mieluisaa

Operantti kouluttaminen (operant conditioning, instrumental conditioning):

Kouluttamista, jossa hyödynnetään oppimisen muodoista operanttia ehdollistumista.

Operantin kouluttamisen sanastoa:

Vahviste:

Hevoselle tavoittelemisen arvoisen kokemuksen aiheuttava tekijä

Positiivinen vahviste, (positive reinforcement, R +): jotain mitä hevonen tavoittelee (ruoka, rapsutus, muiden hevosten seura, mieluisan tehtävän tekeminen, jne)
Negatiivinen vahviste (negative reinforcement, R -): jonkin epämiellyttävän päättymisen tuottama helpotus (pohkeiden puristus lakkaa, ohjien kiristys lakkaa, pelottavasta tilanteesta pääsee vapautumaan)

Rankaisu:

Hevoselle epämiellyttävä muutos

Positiivinen rankaisu (positive punishment, P+): tilanteeseen lisätään jotain, minkä hevonen kokee epämiellyttäväksi (sähköisku aidasta, kuolaimen, pohkeen, raipan tai muun avun tuottama epämiellyttävä kokemus, vamman tai epäsopivan varusteen aiheuttama kipu, jne)
Negatiivinen rankaisu (negative punishment, P-): hevonen menettää jotain sille tavoittelemisen arvoista (ruoka tai kaverihevonen menee kauemmas, mieluisan tehtävän tekeminen estyy)

Kouluttamisen kannattaa perustua ensisijaisesti vahvisteiden käyttöön. Rangaistusten käytöllä on todettu olevan monia hyvinvointia heikentäviä vaikutuksia:

Hevosen uskallus muuttaa käyttäytymistä vähenee rangaistusten pelossa –> oppiminen vaikeutuu yritysten vähentyessä
Rankaisut aiheuttavat stressiä, joka voi johtaa käyttäytymisen muutoksiin kuten kiihtyneisyyteen, aggressiivisuuteen tai apatiaan.
Liiallinen stressi alentaa hyvinvointia.
Jos stressikäyttäytyminen tulkitaan väärin esimerkiksi tottelemattomuudeksi, rankaisuja saatetaan jopa lisätä.
Stressaantunut käyttäytyminen aiheuttaa turvallisuusriskejä
Rankaisuiden aiheuttama tunnetila voi yhdistyä kaikkiin koulutustilanteessa läsnä oleviin tekijöihin: ihmisiin, ympäristöön, välineisiin, ääniin, jne. Hevonen saattaa siis jatkossa stressantua näidenkin läsnäolosta.

Ehdoton vahviste eli primäärivahviste:

Asia, jota hevonen synnynnäisesti / lajityypillisesti haluaa (esim. ruoka).

Ehdollinen vahviste eli sekundäärivahviste:

Opittu merkki, jostä eläin tietää ehdottoman vahvisteen olevan tulossa (naksaus, vihellys, merkkisana, tms., joka koulutuksessa merkitsee eläimen oikean toiminnon, ja jonka kuulumista aina seuraa varsinainen vahviste).

Positiivisen ja negatiivisen vahvisteen yhdistelmä:

Positiivisen ja negatiivisen vahvistamisen käyttäminen yhdessä. Halutun käytöksen hetkellä annetaan palkkiomerkki ja poistetaan paine, minkä jälkeen hevonen saa esim. ruokapalkintonsa. Tämä toimintatapa on hevosten kouluttamisessa varsin yleinen.

Ajoitus:

Kouluttamisen onnistumisen kannalta välttämätöntä on saada vahvisteet tai rankaisut ajoitettua välittömästi käyttäytymisen muuttuessa (alle 1,5 s muutoksesta), jotta hevosen olisi mahdollista havaita käyttäytymisensä ja siitä seuraavan vahvisteen tai rankaisun välinen yhteys.

Kriteeri eli vaatimustaso:

Kouluttamisessa tavoitellut taidot pilkotaan portaisiin eli kriteereihin, joissa etenemällä kouluttaminen edistyy. Taitava kouluttaja pilkkoo koulutettavan asian riittävän pieniin osiin ja nostaa kriteeriä, kun edellinen vaihe alkaa muuttua sujuvaksi. Edellinen kriteeri tulisi osata n. 80 % tarkkuudella, kun tehtävää vaikeutetaan.

Vahvistetiheys:

Vahvistetiheydellä tarkoitetaan sitä, miten usein hevosella on koulutustilanteessa mahdollisuus saavuttaa tavoitelemansa palkinto. Uuden asian harjoittelussa käyetetään jatkuvaa vahvistamista, eli kaikki onnistuneet yritykset palkitaan. Uuden oppiminen sujuu nopeimmin, jos vahvistetiheys saadaan pidettyä 5 sekunnissa tai alle. Kun asia on opittu, vaatimustasoa nostetaan tai vahvistetiheyttä harvennetaan eri keinoin.

Turhautuminen:

Kun eläimelle tutut asiat eivät menekään sen toivomalla tavalla, seuraa turhautumisen tunnetta ja siihen liittyvää käyttäytymistä. Hieman turhautumista kuuluu koulutuksessa vaatimustason nostamiseen, mutta toistuva ja voimakas turhautuminen kertoo yleensä kouluttamisen epäloogisuudesta. Turhautuminen voi liittyä myös sisäsyntyisiin odotuksiin, kuten käyttäytymistarpeiden toteuttamiseen ja stressiin niiden estyessä.

Tauko, tauottaminen:

Oppiminen on tehokkainta, kun kouluttamisessa pidetään lyhyt tauko max. n. 5 minuutin koulutusjaksojen välein. Tauolle siirtyminen tulee myös opettaa hevoselle, jotta se oppii levollisesti pitämään taukoa, eikä tauon aikana esim. turhautuneena odota koulutuksen jatkumista. Tauon oppimista helpottaa, jos hevonen saa tauon alkamisesta ja päättymisestä selvän merkin. Tauko voi olla esim. lepäämistä, heinän syömistä tai tuttua ja helppoa rutiinitoimintaa kuten taluttamista.

Yleistäminen (generalisation):

Opittu taito opetetaan uudelleen erilaisissa ympäristöissä ja olosuhteissa, erilaisten häiriötekijöiden alla. Yleistämättä taidot eivät välttämättä lainkaan siirry paikasta ja tilanteesta toiseen. (Esim. tutulla tarhamatkalla helposti talutettava hevonen ei välttämättä osaa lainkaan toimia halutulla tavalla talutuksessa, jos tutulta reitiltä poiketaan, talutetaan ”väärältä” puolelta, taluttaja toimii muuten tavallisesta poikkeavasti tai ympäristöön ilmestyy uusi häiriötekijä.)

Vihje:

Merkki, jonka havaitessaan hevonen osaa tehdä siihen liittyvän opitun toiminnan (ratsastajan avut, talutuksessa käytettävät pyynnöt, äänikomennot, jne. Voi olla kosketus, ele, ihmisen asento tai liikkumissuunta, ääni, jokin näkyvillä oleva asia, haju…)

Vihjeen oppiminen perustuu siihen, että vihjeen havaitessaan hevonen tietää, että tekemällä siihen liittyvän käytöksen vahviste on saatavilla.

Sammuminen, sammuttaminen (extinction):

Käytös sammuu, kun siitä ei seuraa vahvistetta. Esimerkiksi hevonen on oppinut saavansa pään nopeammin riimusta ravistelemalla päätään riisumisen aikana. Kun käsittelijä ei vapauta ravistelevaa hevosta, vaan odottaa riimun irrottamiselle hetken, jolloin hevonen on paikallaan, ravistelu vähitellen sammuu. Pohkeesta aiemmin herkästi eteenpäin reagoinut hevonen lakkaa reagoimasta, jos ratsastaja toistuvasti unohtaa lopettaa pohkeiden paineen heti oikean reaktion jälkeen.

Sammumispurkaus (extinction burst):

Kun aiemmin vahvisteeseen johtanut käytös ei enää tuotakaan vahvistetta, käytös hetkeksi kiihtyy. Jos pään ravistelulla ei enää saakaan riimua päästä, ravistelu voi hetkeksi yltyä kovaksi. Tätä seuraa käytöksen väheneminen ja sammuminen.

(Takaperin) ketjuttaminen:

Mieluisa käyttäytyminen toimii palkintona. Premackin periaate tarkoittaa, että vahvan käytöksen suorittaminen vahvistaa sitä edeltävää heikkoa käytöstä. Mieluisan käytöksen eteen voidaan ketjuttaa yksi tai useampia uusia toimintoja. Aiemman käytöksen onnistuminen johtaa mahdollisuuteen tehdä mieluisaa asiaa. Kun palkitsevan käytöksen eteen lisätään oppimisen edetessä useampia ketjun osia yksi kerrallaan, jokainen ketjussa eteenpäin pääseminen kohti viimeistä, mieluisinta käytöstä ja sen tuottamaa varsinaista palkintoa toimii palkintona. Ketju voidaan opettaa siten, että jokainen vaihe käynnistyy omasta vihjeestään tai niin, että lopulta koko ketju käynnistyy yhdellä vihjeellä.

Ketjuttamalla voi helposti opettaa hevosta esimerkiksi rauhoittumaan. Jos hevosen odotetaan rauhoittuvan aina ennen mieluisaa toimintoa (ruuan saaminen, tarhaan pääseminen, liikkeelle lähteminen, ratsailta nouseminen, varusteiden riisuminen, mikä tahansa mitä hevonen pitää mieluisana), alkaa rauhallisuus yleistyä sen käyttäytymisessä, koska hevonen kokemuksistaan tietää sen johtavan mieluisien asioiden saavuttamiseen. Vastaavasti, jos hätäily ja kiirehtiminen johtaa hevosen toivomaan lopputulokseen, alkaa hätäily yleistyä ja voimistua.

Ketju voi rakentua myös tahattomasti (ratsastuksen loppupuolella on tapana pyytää hevosta liikkumaan reippaasti ravissa eteen, mistä seuraa vapaa käynti, ratsastuksen lopetus ja talliin syömään vienti. Vähitellen hevonen alkaa kohti ratsastuskerran loppua liikkua pirteämmin tavoitellessaan ketjun lopussa häämöttävää varsinaiseen palkintoon johtavaa käytöstä) ja epämiellyttävänkin kokemuksen eteen (Esim. epäsopiva satula sattuu hevosta selkään laukassa. Aluksi hevonen alkaa vältellä laukan säilyttämistä tai kiihtyä laukatessa, seuraavaksi laukannostossa, sitten välttely / kiihtymys liittyy tilanteeseen, joka edeltää laukannostoa, vähitellen koko ratsastus voi aiheuttaa välttämistä / kiihtymistä, hevonen alkaa vältellä kentälle menemistä, satulointia, käsittelyä karsinassa, kiinniottoa jne.)

Keston kouluttaminen, keston lisääminen:

Hevonen jatkaa pyydettyä asiaa yhdellä vihjeellä pitkään (liikkeellelähtöpyynnöstä lähtee liikkeelle, mutta myös pysyy liikeellä, ratsastuksessa osaa ottaa tarjottaessa kuolaintuntuman ja säilyttää sen, pysäytettäessä jää paikoilleen, jne.)

Vaikutehallinta / ärsykekontrolli (stimulus control):

Hevonen osaa tehdä koulutetun asian luotettavasti tietystä vihjeestä eikä yritä sitä muulloin, ei myöskään reaktiona muihin vihjeisin. (Esim. hevonen nostaa ratsastuksessa laukan joka kerta siihen koulutetulla pyynnöllä. Se ei nostele laukkaa pyytämättä tai erehdy luulemaan muita pyyntöjä laukannostopyynnöiksi.)

Nappaaminen, sieppaaminen:

Hevosta palkitaan, kun se tulee oma-aloitteisesti tehneeksi jotain, mitä kouluttaja haluaa vahvistaa. Sopii sellaisten käytösten kouluttamiseen, joita hevonen tulee sopivassa tilanteessa sattumalta tehneeksi (esim. paikoillaan seisominen, tarhasta kohti liikkuminen).

Houkutteleminen:

Hevosta houkutellaan esimerkiksi ruokaa näyttämällä tekemään jokin asia. Esimerkiksi ruokaämpärillä houkutellaan hevonen traileriin.

Toisinaan hyödyllinen käyttäytymisen aikaansaamisen keino. On kuitenkin tärkeää huomata:

Houkuttelu ei välttämättä juuri opeta, jos käyttäytymisestä ei seuraa vahvistetta
Houkuttelemlla aikaansaatua käyttäytymistä ei välttämättä saa esille ilmn houkuttelua
Houkuttelu on yleensä välttämätöntä häivyttää ja siirtyä operanttiin kouluttamiseen: käyttäytyminen –> vahviste
Jos hevonen houkutellaan tekemään liian pelottavaa asiaa, pelko voi vähenemisen sijasta lisääntyä. On välttämätöntä pysyä pelkokynnyksen alapuolella.

Käytöksen muokkaaminen (shaping):

Käyttäytymisen muokkaaminen vaihe vaiheelta. Aluksi palkitaan niin pienestä tavoitteen suuntaisesta käyttäytymisen muutoksesta, että se on mahdollista saada onnistumaan tiheästi ja hevonen alkaa onnistua 80 % yrityksistään. Kun kyseinen kriteeritaso osataan, käytöstä vaikeutetaan kriteeriportain, kunnes on saavutettu tavoitteena ollut loppukäytös.

Koulutussuunnitelma

Koulutussuunnitelma on suunnitelma hevosen koulutuksesta, johon kirjataan hevosen taustatiedot, lähtötilanne, tavoitteet, kriteerisuunnitelma, käytettävät menetelmät ja toimintatavat sekä koulutuksen kesto. Koulutussuunnitelmaa arvioidaan ja muokataan koulutuksen aikana yksilöllisen tarpeen mukaan.

Pelkoa (tai kiihtymystä) vähentävä kouluttaminen

Järjestelmällinen siedättäminen / systemaattinen poisherkistäminen (systematic desensitisation)

Vaiheittainen totuttaminen kiihtymystä aiheuttavaan ärsykkeeseen. Hevonen altistetaan reaktion aiheuttavalle vaikutteelle niin pienessä muodossa, että hevonen ei missään vaiheessa pelkää. Vaikutteen toistuessa hevonen tottuu ja reaktiot loppuvat. Kun tottuminen on tapahtunut, ärsykettä voimistetaan ja pysytään taas samalla tasolla kunnes tottuminen on tapahtunut. Voimistamista jatketaan vaiheittain kunnes tavoiteltu tottumisen taso on saavutettu.

On tärkeää erottaa loppuuko ainoastaan hevosen pelkoa ilmaiseva käytös, jolloin pelko voi edelleen olla ennallaan tai jopa pahentua vai onnistutaanko todella siedättämään, eli kyseinen ärsyke ei enää aiheuta pelon tunnetta tai kiihtymystä.

Vastaehdollistaminen (counter-conditioning)

Aiemmin epämiellyttävän tunnekokemuksen aiheuttava vaikute yhdistetään toistuvasti miellyttävään kokemukseen, kunnes vaikutteen tunnemerkitys hevosen mielessä pysyvästi muuttuu. Pelkoa vähentäessä on tärkeää toimia pelkorajan alapuolella. Liian voimakkaan tunteen vallassa esimerkiksi ruuan palkitsevuuns voi kadota. Hevosen tottuessa / vastaehdollistuessa tilannetta voidaan vaikeuttaa asteittain.

Voidaan joskus käyttää myös päinvastoin. Tässä tapauksessa aiemmin mieluisaan asiaan yhdistetään jotain epämieluisaa, joka saa hevosen välttämään sitä.

Flooding, ylialtistaminen

Hevonen pakotetaan (ihmisen otteilla, välineillä, aidoilla tms) pysymään pelottavassa tilanteessa, kunnes se lakkaa vastustelemasta. Hevosella ei ole mahdollisuutta tottua vaiheittain, vaan se altistetaan välittömästi ärsykkeen täydelle vaikutukselle. Tavoitteena on saada hevonen joko tottumaan tai oppimaan sopiva reaktio, jolla se saa ärsykkeen loppumaan.

Floodingssa on merkittäviä riskejä: pelottavalle asialle altistaminen on hevoselle stressaavaa ja eettisesti kyseenalaista. Pelätessään hevonen voi käyttäytyä itselleen ja ympäristölleen vaarallisella tavalla. Pelolle altistuminen voi saada aikaan opittua pelkoa, jolloin hevonen voi tulevaisuudessa pelätä ärsykettä entistäkin voimakkaammin.

Pelkästään pelosta kertovien eleiden päättyminen ei välttämättä tarkoita pelon tunteen ja stressin poissaoloa. Hevonen saattaa esimerkiksi oppia pysymään eleettömänä paikoillaan saadakseen pelon aiheuttajan loppumaan. Jos hevonen myöhemmin havaitsee pelottavan ärsykkeen välttämisen olevan sittenkin mahdollista esimerkiksi pakenemalla, se saattaa yrittää sitä uudestaan ja joskus entistäkin rajummin, jos pelko ei aiemmassa koulutuksessa ole poistunut.

Vakavin seuraus on opittu avuttomuus, jossa hevonen muuttuu apaattiseksi ja reagoimattomaksi, mutta kokee voimakasta stressiä, jonka seuraukset hyvinvoinnille voivat olla korjaamattomia.