”Hyvän ratsastuksen tunnusmerkkeihin kuuluu, että siinä toimivat yhteistyössä innokas, eloisa, kevyt ja iloinen hevonen sekä ratsastaja, joka tuntee samoin kuin hevosensa.”
Tämä oli pakko lainata. Minusta tuossa lainauksessa kuvastuu upeasti se, mitä me ratsastajat haluamme kokea yhdessä hevosen kanssa. Lähde lainaukselle on eversi Carde Tuire Kaimion kirjassa Hevosen kanssa.
Ratsastuksessa on perusperiaatteita, joiden toteutumista on välttämätöntä tarkkailla ja varjella herpaantumatta. Eversti Carde jakaa ne näin ja tässä järjestyksessä:
Tyyneys, rauhallisuus (Calm, calmness)
Aktiivisuus (Activity)
Tuntuma (Contact)
Tahti (Cadence)
Tasapaino ja muoto (Balance and frame)
Ensimmäinen ja tärkein kaikista on tyyneys. Kaikessa hevosen kouluttamisessa on otettava huomioon hevosen rauhallisuus. Hevonen oppii opittavan asian mukana sen tunnetilan, jossa oppiminen tapahtuu. Pelkäävä hevonen liittää asiaan pelon, kiihtynyt kiihtymyksen, rauhallinen rauhallisuuden.
Kai me kaikki haluaisimme hevosen olevan juuri sitä, mitä eversti toivoo näkevänsä: innokas, eloisa, kevyt ja iloinen. Sitähän me haluamme olla myös itse. Jotta hevonen voisi olla tätä, tulee sen olla perusteiltaan rauhallinen.
Mitä rauhallisuus, tyyneys sitten oikeastaan tarkoittaa?
Hevosen rauhallisuus ja tyytyväisyys on varmastikin helpointa havaita niissä olosuhteissa, joissa sillä on asiat juuri niin kuin sen mielestä on parasta: laitumella kesällä hyvällä kelillä hyvien ystävien seurassa. Jos osaa tunnistaa sen, miten hevonen elehtii ja käyttäytyy tuossa tilanteessa, osaa tunnistaa myös poikkeamat siitä. Rauhallinen hevonen ei ole sama asia kuin laiska, hidas hevonen. Iloiset, aktiiviset hevoset leikkivät, laukkaavat ja nauttivat elämästä, rauhoittuvat myös rennosti syömään, lepäämään ja rapsuttelemaan toisiaan. Vireystila ja tyyneys ovat eri asioita. Hevonen voi olla hyvin vireä, innokas ja aktiivinen ja silti samalla säilyttää mielensä tyyneyden.
Tyyneys on siis sitä, kun pelko, epävarmuus, huoli, arkuus, epämukavuus, kipu ja niiden tuoma vastustelu ovat poissa. Tyyneys ei ole laiskuutta, passiivisuutta, sulkeutuneisuutta, hitautta. Noita oireita näyttävä hevonen ei yleensä ole tyyni, vaan kipeä, epävarma, turtunut epämukavuuteen tai huolestunut. Tai koulutettu liiallisen hitaisiin reaktioihin tai täydelliseen reagoimattomuuteen.
Kouluttajan tehtävänä on huolehtia siitä, että kun hevosta koulutetaan, sen mielentila on juuri se, jossa sen halutaan jatkossakin työskentelevän. On siis tärkeää tunnistaa ne merkit hevosessa, jotka kertovat tyyneyden katoamisesta.
Useimmat meistä tunnistavat helposti voimakkaasti peloissaan olevan hevosen. Voimakkaan pelon merkkejä ovat näkyvä säikkyminen, ryntäily, pakeneminen, tuijottelu. Tällä tavalla käyttäytyvää hevosta voi olla melko hyödytöntä yrittää kouluttaa. Se saattaa kyllä oppia, mutta pelko voi liittyä osaksi opittavaa asiaa. Ikävimmillään hevonen saattaa pelottavissa tilanteissa oppia pelkäämään ihmistäkin ja hänen käyttämiään keinoja. Pelkäävää hevosta käsitellessä tulee käyttää niitä merkkejä, jotka se jo ennestään osaa ja joihin se on liittänyt rauhallisuuden. Silloin tuttuihin apuihin vastaaminen rauhoittaa sitä.
Vaikeampaa on havaita tyyneyden puutteen pienimmät merkit. Jo pienikin epävarmuus tekee hevosen oppimisesta hidasta, reagoimisesta epänormaalia ja kouluttamisesta turhauttavaa. Liikkuminen muuttuu nykiväksi, kiireiseksi, jäykäksi ja etupainoiseksi. Kaikki aivan kuten ihmisilläkin. Jos hevosta tässä tilassa koulutetaan, nuo epävarmuuden aiheuttamat ei-toivotut tekijät helposti liittyvät mukaan opittavaan asiaan.
Tunnistamatta jäävät usein ainakin seuraavat merkit: liikkumistahdin kiirehtiminen, sulkeutuneisuus/poissaolevuus ja hidas reagoiminen tuttuihin merkkeihin, suun jännittyneisyys ja louskuttelu tai narskuttelu, hännällä viuhtominen, pään viskely, liialliset reaktiot ulkoisiin ärsykkeisiin, keskittymiskyvyn puute.
On aivan normaalia, että hevonen näyttää uuden asian kohdatessaan ohimenevästi joitain pelon ja epävarmuuden merkkejä. Ongelmaksi asia muodostuu, jos epävarmuus on jatkuvaa ja opitaan mukaan johonkin jatkuvasti tai usein läsnä olevaan asiaan, kuten vaikkapa apujen käyttöön tai ohjas- tai pohjetuntumaan. Tällöin hevonen ei pysty suorittamaan mitään ratsun tehtäviä kauniisti, rennosti ja elastisesti liikkuen, koska jännittyneisyys häiritsee. Aivan kuten meillä ihmisilläkin. Lisäksi jatkuvasti tai usein stressaantuneena oleminen on hevosen terveydellekin kuormittavaa.
Siksipä siis: tyyneys ensin.
Anna Kilpeläinen - PedaEquest ® 