Ratsun muoto – miten ratsuhevosen tulee kantaa itseään ja ratsastajaa

Hevosen muoto on ilmaus, jolla on varmasti lähes yhtä monta merkitystä kuin käyttäjääkin. Tässä tekstissä hevosen muodolla tarkoitetaan sen koko kehon asentoa ja tasapainoa sekä tapaa, jolla hevosen takaosan energia kulkee sen kehon läpi. Muoto, jossa hevonen työskentelee, on erittäin olennainen tekijä hevosen ratsastuksessa ja koulutuksessa. Se määrittelee minkälaisessa tasapainossa hevonen liikkuu ja mitkä lihakset sillä ovat käytössä. Mm. hevosen rentous tai jännittyneisyys samoin kuin sen velttous tai jäntevyys sekä sen suoruus tai vinous näkyvät hevosen muodossa.

Hevoselle hyödyllisestä ja terveellisestä työskentelymuodosta luennoi saksalainen hevoseläinlääkäri ja GP-ratsastaja Gerhard Heuschmann erittäin ansiokkaasti ympäri maailmaa. Hänen seuraansa tätä merkittävää työtä tekemään on pari vuotta sitten liittynyt 68-vuotias saksalainen kouluratsastuksen kiintotähti Klaus Balkenhol. Balkenholin huikeita meriittejä ovat lukuisat arvokisamitalit, toimiminen Saksan huippumenestyksekkään kouluratsastusmaajoukkueen valmentajana useita vuosia sekä vuodesta 2001 USA:n maajoukkueen valmentajana.

Tämä artikkeli on kirjoitettu heidän 6.1.2007 Helsingissä pitämänsä koulutustilaisuuden muistiinpanojen pohjalta. Kiitän Minna Tallbergia muistiinpanoista, jotka on kirjoitettu uskomattomalla taidolla simultaanisti luennon aikana. Tämän artikkelin sisältö on siis lähes sama kuin tuo kyseinen luento.

Tekstiä voi olla vaikea ymmärtää ilman tuntemusta hevosen rakenteesta. Artikkelin lopussa on hevosen rakennekuva (kuva 3), johon suurin osa tekstissä mainituista kehonosista on merkitty.

Hevosen rakenne selän kantamisen kannalta

Kuva 1. Hevosen kaulan rakenne. Ylinnä näkyy niskaside, takaraivosta säkään kaulan ylälinjaa pitkin kulkeva vahva ligamentti. Sen alla kaulanikamista säkään kiinittyneitä lihaksia ja kaularanka. Huomaa kaularangan loiva S-muoto kaulan luonnollisessa asennossa ja sen kiinityskohta melko alhaalla rinnassa.

Hevosen rakenne on kuin silta. Tärkein kantava osa siltaa on hevosen rinta- ja lanneranka (ks. kuva 2, hevosen selkäranka). Etu- ja takajalat ovat sillan pilarit. Miten hevonen kykenee kantamaan selkärankansa varassa sen alapuolella olevan jopa 300 kg painon? Selitys on se, että kantamassa eivät ole vain nikamat vaan myös ligamenttejä eli nivelsiteitä. Useista vahvoista niskan ja selän siteistä koostuva systeemi alkaa hevosen niskassa niskahihnan kohdalla niskasiteellä (kuva 1). Se kulkee pitkin niskaa säkään. Kaulan nikamista kiinnittyy muitakin samanlaisia siteitä säkään ja säästä puolestaan hevosen selän nikamiin. Säkä muodostuu 5-9 ensimmäisen rintarangan nikaman okahaarakkeista. Näissä nikamissa okahaarakkeet ovat kolme kertaa korkeampia kuin muissa nikamissa. Ligamentit ja säkä muodostavat tehokkaan vipusysteemin. Miten tämä järjestelmä siis toimii?

Vapaana eläessään hevonen viettää päivästään 17-20 tuntia etsien ruokaa, turpa maassa. Selän ja kaulan sidejärjestelmä jännittyy ja vetää rintakehää ja vatsaa ylöspäin. Pää maassa laiduntavan hevosen selkä on siis ylhäällä. Hevoskasvattajat suosivat korkeaa ja pitkää, ns. hyvin kehittynyttä säkää. Mitä korkeammat okahaarakkeet, sitä suurempi vipuvaikutus ligamentteihin syntyy ja sitä paremmin hevonen pystyy kantamaan selkäänsä ja painoa sen päällä.

Nuoren hevosen ratsutus

Hevosta ei ole luotu kantamaan ylimääräistä kuormaa selässään. Istuessamme hevosen selkään me häiritsemme luonnollista systeemiä. Koulutuksen ensimmäisessä vaiheessa meidän täytyy totuttaa hevonen uuteen tilanteeseen, ylimääräiseen 90 kiloon (ratsastaja+satula) selässään. Nuorella hevosella tarvitaan jännitettä selän ligamentteihin, jotta sen selkä pääsisi ylös. Hevosta on siis ratsastettava oikeanlaisessa eteen-alas –muodossa, kaula pitkänä ja pyöreänä, turpa luotilinjan edessä. Sama pätee kokeneeseen ratsuun, jota on aiemmin ratsastettu sellaisessa muodossa, ettei selän kantojärjestelmä ole päässyt kehittymään oikein.

Hevosen selän tulee olla jäntevä, mutta ei jännittynyt – siis vapaa liikkumaan ja joustava, mutta ei löysä.

Kaularanka

Suurin osa ihmisistä luulee, että hevosen kaularanka kulkee hevosen kaulan ylälinjaa pitkin. Se ei ole totta. Hevosen kaularanka on S-kirjaimen muotoinen. Kalloon kiinnittyessään se on niskan yläreunassa, mutta putoaa aika jyrkästi ja sään edessä ranka kulkee melko alhaalla rinnassa (kuva 1). Tämä on tärkeä asia hevosen selän kannattelun kannalta. S-muoto antaa suuren tilan voimakkaalle lihasjärjestelmälle sään edessä.

Kun hevosta ratsastetaan tai juoksutetaan oikealla tavalla eteen ja alas –muodossa, S-kaari avautuu ja kaula pidentyy. Jos ratsastaja ohjaa hevosen pään lähelle rintaa tai liian ylös, S-mutka kaularangassa sen sijaan syvenee.

Vanhojen mestareiden mukaan oikea korkeus eteen-alas –venytykselle on kun hevosen suu on sen olkapään korkeudella. Korkeus riippuu kuitenkin myös jokaisen hevosen omista mittasuhteista ja on vain etsittävä korkeus, jossa hevosen selkä on vapaa. On tärkeää, että hevosen nenä on aina luotilinjan etupuolella ja venytys suuntautuu todellakin kaulaa pidentäen eteen-alas, ei taakse-alas. Vain eteen-alas –suunnassa kaularanka pääsee pitenemään, S-kaari oikenemaan ja sään edessä oleva lihasjärjestelmä kehittymään.

Erinomaiset kuvat oikeanlaisesta eteen-alas –venytyksestä verrattuna hevosen vapaaseen muotoon ja usein virheellisesti eteen-alas –muodoksi luultuun kuolaimen taakse pakenemiseen löytyvät internetistä osoitteesta www.tuirekaimio.com/hevosenkanssa/lisa/eteenalas.html

Lihasjärjestelmä

Harjoituksen myötä hevosen kehossa alkavat vahvistua sellaiset lihakset, jotka voivat aktiivisesti tehdä saman tehtävän kuin passiivinen ligamenttijärjestelmä. Tähän lihassysteemiin kuuluu monia osia:  pitkät selkälihakset, kaulan ylälinjan lihaksisto, takaosan lihakset sekä vatsalihakset.

Lihasten muodostamaan järjestelmään kouluttaja voi vaikuttaa. Lihasten muotoutumisesta voi nähdä miten hevonen kehittyy, oikeanlainen lihaksiston kehitys tekee hevosesta kauniin.

Lihasjärjestelmä on laaja systeemi, joka toimii kokonaisuutena. Jos yhdessä kohdassa on ongelmia, se heijastuu muuallekin.

Pitkät selkälihakset

Pitkät selkälihakset ovat eräät hevosen kehon vahvimmista aktiivisista liikettä tuottavista lihaksista. Ne kulkevat selkärangan vierellä molemmin puolin viimeisestä kaulanikamasta lantioon.

Pitkien selkälihasten tehtävä ei ole kantaa painoa. Pitkät selkälihakset ovat hyvin voimakkaat lihakset ja niitä tarvitaan liikkumiseen. Äärimmäisiä näiden lihasten avulla tehtäviä liikkeitä ovat takaosan voimakas heittäminen ylös tai etuosan kohottaminen ilmaan esimerkiksi estettä hypättäessä. Jos hevosen täytyy käyttää tätä lihasta kantamiseen, se jännittyy. Tämä pitkien selkälihasten jännittyminen puolestaan heijastuu hevosen askellajeihin.

Selän normaali toiminta on joustavaa, aaltomaista liikettä läpi selän. Vaikka hevosen täytyy kantaa selkäänsä, selkä ei saa jäykistyä ylös. Esimerkiksi rollkur –muodossa turpa lähellä ryntäitä ja voimakkaasti luotilijan takana liikkuvan hevosen selkä ei ole pyöreä oikealla tavalla, vaan jäykkä. Jos katsotaan sillä tavalla liikkuvaa hevosta, koko hevosen selkä pomppii ylös ja alas yhtenä pakettina säästä lantioon saakka. Selkä ei jousta, vaan poukkoilee. Oikein ratsastetun hevosen ratsastaja pystyy istumaan miellyttävästi ja hiljaa, jäykkäselkäisen hevosen selässä ratsastajat taas liikkuvat paljon.

Satulan sopivuus

Pitkien selkälihasten toimintaan vaikuttaa oikeanlaisen muodon lisäksi myös lihasten päällä lepäävä satula. Satulan alla sijaitsevaan rintarankaan kiinnittyvät kylkiluut ovat liikkuvia, jokaisella niistä on oma nivel selkänikamaan. Rintarangan päättyessä alkaa lanneranka, jonka nikamissa on leveät, liikkumattomat poikkihaarakkeet. Jos satula istuu hevosen selässä liian takana tai jos hevosella on sen satulansijan pituuteen nähden liian pitkä satula, ratsastaja istuu lannerangan päällä. Hevonen jäykistyy, koska sen pitkät selkälihakset puristuvat vasten jäykkiä lannenikamia. Satulan paikka on lapaluun takareunasta viimeiseen rintanikamaan, eli nikamaan, johon taaimmainen kylkiluu kiinnittyy. Enempää tilaa ei ole.

Kuva 2. Hevosen selkäranka

Ylälinjan lihasjärjestelmä

Kaulan ylälinjan lihasjärjestelmä on hevosen kehon tasapainottamisessa hyvin tärkeä. Useimmat kaulan lihaksista kiinnittyvät säkään ja lapoihin ja toisesta päästään hevosen päähän tai niskaan. Normaalissa työssään vapaana olevalla hevosella nämä lihakset nostavat ylös hevosen pään ja kaulan. Ratsastaja muuttaa tilannetta: nuori hevonen ratsastetaan pitkään eteen-alas –muotoon, jolloin kaulan lihakset voivat passiivisen ligamenttijärjestelmän tavoin vetää hevosen selän ylös. Lihasten vahvistuessa 3-5 vuoden kuluessa nämä lihakset pystyvät kohottamaan selän myös silloin kun hevosen pää ja kaula on ylhäällä. Nuorta hevosta ohjataan lihaksiston kehittymisen myötä pikku hiljaa korkeampaan muotoon. Mitä vahvemmat lihakset, sitä korkeampi voi muoto olla. GP-tason hevosella ratsastuskerta aloitetaan matalassa muodossa ja sitten kootaan. Työskentelyn aikana on myös tärkeää antaa hevoselle useita lyhyitä taukoja lihaksiston venyttämiseen.

Ylälinjan lihasjärjestelmä on tärkein ratsastajaa ja hevosen selkää kantava systeemi.

Pitkien selkälihasten päällä on laaja jänteenkaltaisesta materiaalista rakentuva matto. Se on toiminnallinen yhteys selän, etu- ja takajalkojen välillä. Sen vaikutuksesta on mahdotonta, että ainoastaan kaula tai takajalat olisivat jäykät. Yksi jäykkä kohta jäykistää koko hevosen.

Vatsalihasjärjestelmä

Hevonen tukee vatsalihaksillaan lonkan koukistajien työtä ja vetää lantiota kehon alle. Tämä toiminta on omalta osaltaan tärkeää, jotta hevonen pystyisi kantamaan itseään ja ratsastajaa takaosallaan ja kohottamaan selkänsä. Vatsalihasten tulee ponnistaa aina jalan tukeutuessa maahan ja rentoutua liitovaiheessa. Jatkuvassa jännityksessä vatsalihakset köyristäisivät selän jäykäksi. Näin voi käydä, jos hevonen pakotetaan voimakkaasti kuolaimen taakse, ns. rollkur –asentoon. Työskentelyn pumppaava rytmi on välttämätön myös, jotta hevonen pystyisi samalla hengittämään normaalisti ja tehokkaasti.

Takaosan joustavuus

Hevosella tulisi työskennellessään olla ”takaosa alla”, kuten sanotaan. Tähän päästään kun hevosella on riittävä aktiivisuus ja jousto takaosassaan ja se työskentelee aivan suorana eli takajalat astuvat suoraan kohti etujalkoja. Hevosen takaosan jousto on sitä, kun hevonen on halukas ja tarpeeksi vahva niiamaan ja ponnistamaan entistä joustavammin koko takaosastaan. Joustavasti liikkuvan hevosen takaosa muistuttaa tiikerin takaosaa. Takaosan kaikki nivelet – lonkka-, polvi- ja kinnernivel – kulmautuvat syvempään. Tärkeää on erityisesti se, että jalka joustaa silloin kun se on maassa, sillä ei ole niinkään suurta merkitystä kuinka korkealle jalka koukistuu ilmassa. Lihasten ja nivelten työskentely on samankaltaista kuin ihmisellä, joka kävelee polvet jonkin verran koukistettuina. Tarvittava lihastyö tehdään ojentajilla. Hevonen pystyy kokoamaan itseään vain, jos sillä on voimakkaat ojentajalihakset. Ojentajien vahvistamiseksi nuorta hevosta tulee ratsastaa eteen, mielellään maastossa vaihtelevissa olosuhteissa. Myös pienet hypyt ovat suositeltavaa harjoittelua.

Niskan vipuvarsi

On tärkeää, että ratsastajan tuntuma ohjien välityksellä hevosen suuhun on keveä ja tasainen. Tähän on ratsastajan ja hevosen mukavuuden lisäksi fyysisetkin perusteet. Hevosen pään mittasuhteiden aiheuttaman vipuvaikutuksen vuoksi hevosen suuhun tuleva veto tuntuu hevosen niskassa kymmenkertaisena. Jos ohjista vedetään 10 kilon voimalla, hevosen täytyy vastustaa lihaksillaan 100 kilon voimalla. Jos siis ratsastaja vetää hevosta suusta, hevonen joutuu voimakkaasti ponnistamaan lihaksistollaan vetoa vastaan eikä ratsastajalla ole toivoakaan saada hevosta liikkumaan rennosti joustavalla selällä. Jos käytetään vielä gramaaneja apuna, ratsastajan voima kaksinkertaistuu. Tällöin ratsastajan käyttämä kymmenen kilon voima vaatii hevoselta 200 kg:n vastavoiman. Koska gramaanit lisäksi ohjaavat hevosen muodon eteen-alas –suunnan sijaan taakse-alas, on kyseinen apuohja enemmän haitaksi kuin hyödyksi hevosen koulutuksessa.

Apuohjista on hyötyä oikeastaan vain hevosta juoksutettaessa. Silloinkin ainoat järkevät apuohjat ovat joko löysälle kiinnitetyt sivuohjat, jotka eivät pakota hevosta mihinkään asentoon vaan ainoastaan antavat sille mahdollisuuden itse hakeutua tuntumalle tai champon-apuohja samaan tapaan käytettynä.

Mitä fyysisiä ongelmia seuraa vääränlaisesta koulutuksesta?

Jos hevonen ei saa mahdollisuutta käyttää kaulaansa ja ylälinjaansa selkänsä nostamiseen, sen täytyy kantaa itseään ja ratsastajaansa pitkillä selkälihaksillaan. Tällöin selkälihakset jännittyvät ja niiden normaali liikkeen tuottamisen toiminta estyy. Selkä saattaa tästä huolimatta näyttää hyvinkin lihaksikkaalta. Selän toiminta estyy, jos hevonen ratsastetaan kuolaimen taakse, liian lyhyelle kaulalle tai sen lihaskuntoon ja notkeuteen nähden liian korkeaan muotoon. Myös jatkuva hevosen suuhun kohdistuva paine estää selän toiminnan hevosen joutuessa jännittämään kaulallaan ja selällään suussa tuntuvaa painetta vastaan.

Tässä kuvasarjassa näkyy ravin diagonaaliparien toiminta erilaisissa muodoissa ja askelpituuksissa. Lupa ja lähde kuvan käyttöön: http://www.dressur-studien.de/

Tässä kuvasarjassa näkyy ravin diagonaaliparien toiminta erilaisissa muodoissa ja askelpituuksissa. Vasemmalla toivottu muoto ja oikealla virheellinen. Lupa ja lähde kuvan käyttöön:
http://www.dressur-studien.de/

Tällaisen harjoittelun jatkuessa tuloksena on mm. seuraavanlaisia ongelmia:

  • Askellajien puhtaus kärsii.
    • Käynti muuttuu passimaiseksi eli samanpuoleiset jalat alkavat liikkua yhtä aikaa eteen- ja taaksepäin ja tahti lähestyy kaksitahtisuutta. Puhtaassa käynnissä etujalka irtoaa maasta vasta juuri ennen samanpuoleisen takajalan laskeutumista maahan ja askellaji on selkeän nelitahtinen.
    • Ravissa hevosen diagonaalinen jalkapari ei enää liiku samansuuntaisesti, vaan etujalka alkaa kohota liioitellun korkealle ja takaosa jäädä taakse. Tuloksena ns. showravi. Myöskään maassa oleva diagonaalinen jalkapari ei astu maahan ja irtoa maasta yhtä aikaa. Puhtaassa ravissa hevosen ristikkäiset jalkaparit liikkuvat aina samansuuntaisina, siten että etujalan kyynärvarsi (etupolvesta ylös kyynärpäähän) ja ristikkäisen takajalan sääri (kintereestä alas vuohiseen) ovat yhdensuuntaiset.
    • Jäykkä selkä muuttaa myös puhtaan kolmitahtisen laukan nelitahtiseksi, diagonaalinen jalkapari ei pääse laskeutumaan maahan yhtä aikaa.
  • Hevosen kaula ”katkeaa” toisen ja kolmannen kaulanikaman väliltä. Hevosen kaularangan korkein kohta tulisi olla sen niskassa, heti korvien takana ja kaulan kaartua tasaisesti aivan koko mitaltaan niskasta säkään saakka. Jos kaulan korkein kohta siirtyy taaemmas, kolmannen kaulanikaman kohdalle ja kaula kaartuu jostain kohden jyrkälle kaarelle jääden toisaalta suoraksi tai jopa kuopalle (kuoppa on usein heti sään edessä), on asento virheellinen ja selkä alhaalla.
  • Selän jännityksen seurauksena myös takaosa jännittyy. Tällöin jalat pääsevät ylös, mutta eivät alle.

Kun koulutus lähtee väärään suuntaan, nämä ongelmat näkyvät aluksi lievinä. Jos harjoittelua jatketaan virheellisesti, ongelmat muuttuvat koko ajan näkyvämmiksi.

Kuva 3. Artikkelissa mainitut hevosen kehon osat

Hevosen askellajien kehittäminen on yksi koulutuksen kulmakivistä. Askellajien tuhoutuminen on merkki vakavista virheistä koulutuksessa. Tämän päivän kouluratsastuksella on tässä kohti linjanvedon paikka. Hevosten passimaiseen käyntiin puututaan antamalla siitä huonoja numeroita, mutta hajonneesta ravista saa olympialaisissakin huikeita pisteitä. Valtava etujalan liike on toki kaikkien mielestä näyttävän näköistä. Meidän on kuitenkin mietittävä hevostenkoulutuksen perusteita. Haluammeko, että kouluratsastus on kokoelma sirkustemppuja vai klassisten periaatteiden mukaisesti hevosen luontaisten ominaisuuksien kehittämistä hevosen hyvinvointia kunnioittaen.

Hevosen oikeaoppinen koulutus vie vuosia, jotta sen lihaksisto ehtii vahvistua oikealla tavalla. Jos hevonen pakotetaan ”pyöreäksi” tai ”kootuksi” ohjilla, ei koskaan päästä siihen tavoitteeseen. Koulutukseen kuuluu olennaisena osana se, että hyvin ratsastettu nuori tai uudelleenkoulutettava hevonen ei näytä erikoisen kauniilta tai häikäisevältä ensimmäisen tai toisenkaan koulutusvuoden aikana.

Lähteet:

Eläinlääkäri Gerd Heuschmannin ja olympiaratsastaja ja – valmentaja Klaus Balkenholin luento Helsingissä 6.1.2007

Theresa Sandinin kotisivut osoitteessa www.sustainabledressage.net (tässä artikkelissa ainoastaan lisätarkennuksena vatsalihasten käyttöä käsittelevässä kohdassa)

Teksti Anna Kilpeläinen
Kuvat Vuokko Rintala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s