Lajityypillistä käyttäytymistä vai lajityypillinen käyttäytymistarve

Luontainen / lajityypillinen käyttäytyminen = kaikki käyttäytyminen, mitä eläin luonnossa tekisi.

Lajityypillinen käyttäytymistarve = ne osat luontaisesta käyttäytymisestä, jotka ovat eläimen normaalille kehittymiselle ja hyvinvoinnille välttämättömiä.

Lähteenä Helena Telkänrannan kirjan Eläin ja ihminen – Mikä meitä yhdistää? kappaleet Kotieläimet liittyvät joukkoon, Käyttäytymistarpeet: Ruokaa aivokemialle ja Äänettömiä tuntemuksia ja uusia ratkaisuja s. 156-161.

Käyttäytymistarpeiden synty ja merkitys

Evoluutiossa kaikkien lajien aivot ovat vuosimiljoonien kuluessa muovautuneet siten, että hyvinvointiin liittyviä aineita erittyy juuri tiettyjä toimintoja (käyttäytymistarpeita) tekemällä. Hyvä olo seuraa nimenomaan näiden asioiden tekemisestä, tekemisen lopputuloksella ei välttämättä ole merkitystä.

Aivot ovat kehittyneet tällaisiksi, koska se edistää hengissäselviämistä. Esimerkiksi ruuanhankintaan tulee olla suuri motivaatio silloinkin, kun ruokaa ei löydy tai löytyy vain niukasti. Laumassa pysymiseen ja muiden yksilöiden läheisyyden kokemiseen tulee laumassa elävällä saaliseläimellä olla suuri sisäinen tarve, jottei se jäisi yksin petojen armoille.

Lajityypillisten käyttäytymismallien olemassaolo on satoja miljoonia vuosia vanha osa selkärankaisten aivotoimintaa. Se on syvällä geeneissä ja muuttuu erittäin hitaasti. Jalostuksella on pystytty vaikuttamaan mm. kotieläinten ulkonäköön suuresti. Aivojen muutos tapahtuu kuitenkin paljon hitaammin. Ihmisen muutaman tuhannen vuoden vaikutus eläinten kehitykseen ei ole vaikuttanut käyttäytymistarpeisiin juuri lainkaan. Tutkimus onkin osoittanut käyttäytymistarpeiden säilyneen nykyisillä kotieläimillä miltei täysin muuttumattomina luonnonvaraisten eläinten tarpeisiin verrattuna.

Käyttäytymistarpeiden toteutumattomuus aiheuttaa ongelmia

Käyttäytymistarpeiden toteutumattomuus aiheuttaa aivojen kemialle epänormaalin tilan. Mielihyvää tuottavia aineita (mm. dopamiini ja serotoniini) erittyy vähemmän kuin aivojen normaalitasapainoon tarvittaisiin. Se johtaa muutoksiin myös eläinten käyttäytymisessä.

Eläimet yrittävät toteuttaa käyttäytymistarpeitaan niillä keinoilla, joita niillä on käytettävissä. Jos toteutusmahdollisuuksia ei kuitenkaan ole riittävästi, aivokemia ei pääse normaalitilaan. Usein tämä johtaa siihen, että eläin ei enää edes kiinnostu normaalisti mielihyvää aiheuttavista asioista ja alkaa käyttäytyä passiivisesti. Passiivisena oleskeleva eläin saattaa ihmisen mielestä olla helppohoitoinen ja näyttää tyytyväiseltä, mutta todellisuudessa se voi olla masennuksen kaltaisessa tilassa, jossa juuri mikään tekeminen ei tuota sille mielihyvää.

Käyttäytymistarpeiden tyydyttämisyritykset saattavat saada myös epänormaaleja muotoja, joissa eläin vahingoittaa itseään tai lajikumppaneitaan yrittäessään toimia käyttäytymistarpeidensa mukaisesti epäsopivissa oloissa. Eläintä saatetaan silloin luulla esimerkiksi aggressiiviseksi ja se voi olla ihmisellekin hankala käsiteltävä.