Silmän harjaannuttamista

Kouluratsastussääntöjen kohta ”Kouluratsastuksen tarkoitus” määrittelee kauniisti kouluratsastuksen tavoitteen. Silti tarvitaan paljon kokemusta ja silmän harjaannuttamista, vuosia ja vuosia hevosten ja niiden liikkumisen katsomista ja tuntemista, jotta näkemys hevosen liikemallien yksityiskohdista alkaa muotoutua. Valmiiksi tässäkään taidossa ei taida vielä muutamassa vuosikymmenessä tulla.

Silti on mielenkiintoista kuunnella kokonaan lajia tuntemattomien kommentteja kouluratsuista. Yleensä heidän huomionsa kiinnittyy aivan olennaisiin asioihin. Vaistomaisesti tunnistamme terveen, vaivattoman, iloisen, kauniin ja harmonisen liikkeen. Iloitsemme katsoessamme lasten leikkiä, leikkivien koirien temmellystä ja heittäytyvää, lahjakasta tanssijaa tv:n tanssikilpailuissa. Samalla tavalla hevosten kaunis ja vaivaton  liikkuminen vangitsee, kiinnittää huomion ja tekee onnelliseksi. Samoin väkinäisen, keinotekoisen liikkumistavan katselusta tulee vaivautunut, ahdistunut olo.

Hyvä liikkumistapa on terve, normaali, luonnollinen, vaivaton, siinä tukilihakset työskentelevät ja tukevat hevosen asentoa ja hevosen on itsensäkin helppo ja miellyttävä olla, olkoonkin, että liikkuminen ja varsinkin kokoaminen vaatii voimaa.

Netissä kiertelee yksi parhaista kuvista, joita tästä aiheesta olen nähnyt. Kuvan avulla voi hyvin harjaannuttaa silmäänsä hevosten liikkumistavan katselemisessa. Äärimmäistä kokoamista ja täydellisyyttä kuvissa ei nähdä, mutta selkeä linjaus kuitenkin. ”Oikein”-kuvissa nähdään liikkumistapaa, jossa hevosen ylälinja on yhtenäinen, selkä kannettu, liike tulee takaa eteen, niska on korkeimpana, turpa luotilinjan edessä, takaosa aktiivinen. Olennaista on mm., että kun kyse on ravista, puhtaassa askellajissa diagonaalijalkaparin etujalan kyynärvarsi (etupolven yläpuolinen osa kyynärpäähän) ja takajalan sääri (kintereestä vuohiseen) ovat samansuuntaiset.

Kuvan alle keräsin myös yhteen erilaisia ilmaisuja, joita yleisesti käytetään oikean ja väärän liikkumistavan kuvailemiseksi.

Hyvän ratsastuksen kuvauksia

Huonon ratsastuksen kuvauksia

Huonon ratsastuksen kuvauksia

Lisää aiheesta voi lukea mm. kouluratsastussäännöistä suomeksi ja kansainvälisistä FEI:n kouluratsastussäännöistä.

Tmi Mintti Rautioahon hyvä teksti ja kuvat samasta aiheesta.