Miten hevonen oppii?

Eläintenkouluttaja Tuire Kaimion kurssilla

Hevosten ja muiden eläinten oppimista on tutkittu jo vuosikymmenien ajan. Meillä onkin nykyään käytettävissämme varsin kattava tietämys siitä, millainen prosessi hevosten ja muiden nisäkkäiden oppiminen on.

Anni Goman ja Mimmi

Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio piti Oulussa huhtikuun viimeisenä viikonloppuna kurssin hevosihmisille. Kurssi keräsi Oulun yliopiston luentosaliin yli 250 henkeä kuuntelemaan viimeisintä tietoa hevosten oppimisesta ja lajityypillisestä käyttäytymisestä. 150 kurssilaista mahtui myös maneesin katsomoon seuraamaan kouluttamisharjoituksia käytännössä.

Mikä käyttäytymiseen vaikuttaa?

Yleisö luennollaEläintenkouluttaja Tuire Kaimio kertoi, että voidakseen kouluttaa eläintä, on kouluttajan ensin tunnettava tarkoin kyseisen eläimen lajityypillinen käyttäytyminen. Hevosen lajityypillistä käyttäytymistä on tutkittu ja määritelty vuosikymmeniä ja hyvin tarkkaan tunnetaan, millainen käyttäytyminen hevosella liittyy mihinkin tilanteeseen. Hevosihmisen ei siis tarvitse keksiä pyörää uudelleen ja yrittää arvailla, mitä hevonen milläkin käytöksellään tarkoittaa, vaan tähän on saatavilla jo kattava tutkimustieto.

Kaimio kertoi, että ihmisten parissa hevosella esiintyy myös sellaista käyttäytymistä, mitä hevoslaumoissa ei tavata lainkaan. Osa tästä on koulutuksen tulosta, osa taas elinolosuhteista johtuvaa. Valitettavasti monet ainoastaan ihmisten parissa esiintyvät käyttäytymismallit liittyvät stressiin. Hevosilla tavataankin tutkimusten mukaan enemmän stressiin liittyvää häiriökäyttäytymistä kuin häkkikanoilla, sanoi Kaimio.

Kouluttaminen ja oppiminen

Vaikka käyttäytymisen pohja on synnynnäinen, kokemukset vaikuttavat siihen ja käyttäytymisen muotoa voidaan muuttaa kouluttamalla. Kaimio muistutti, että kaikki ihmisten ja hevosten kohtaamiset sisältävät väistämättä kouluttamista, koska hevonen oppii koko ajan. Kaikessa toiminnassamme taustalla vaikuttavat ihmisen ja hevosen oppimisen lainalaisuudet, vaikkemme niitä tiedostaisikaan tai kuvailisimme tilannetta sanoin toisella tavalla.

Hevonen tekee sitä, mitä sen kannattaa tehdä

Joskus hevosen käyttäytyminen saattaa tuntua ihmisestä käsittämättömältä tai yllättävältä. Hevosen käyttäytymistä ohjaa kuitenkin aina se, minkä hevonen eri tilanteissa kokee palkitsevaksi. Tuire Kaimion mukaan tehokkaassa koulutuksessa kouluttaja käyttää vahvisteina niitä asioita, mitkä ovat hevosen mielestä palkitsevia.

Käytännössä kurssin hevosia koulutettiin kosketuksen poistamisella tai ratsastuksessa apujen myötäämisellä. Joissain tapauksissa käytettiin myös ruokapalkintoja, joiden käytön yhteydessä opetettiin myös ruuasta luopumista eli kohteliaisuutta. Kun hevoset saatiin ymmärtämään johdonmukaisesti jonkin käytöksen johtavan sellaiseen palkintoon, jota ne arvostivat, alkoi kyseinen käytösmalli nopeasti lisääntyä.

Palkintoina voitaisiin käyttää myös tilanteen muuttamista hevoselle jollain tavalla helpommaksi tai miellyttävämmäksi tai esimerkiksi rapsuttelun tai lajikumppanien seuran antamista hevoselle. Sen perusteella, alkaako haluttu käyttäytyminen muutamien toistojen jälkeen selvästi lisääntyä, voidaan päätellä onko palkinto hevosenkin mielestä palkinto.

Rankaisut koulutuksessa

Tuire Kaimio Oulu huhtikuu 2013. Kuva Johanna Havia.

Myös rangaistukset muuttavat hevosen käyttäytymistä. Rankaiseminen on sitä, että joka kerran kun hevonen käyttäytyy jollain tietyllä ei-toivotulla tavalla, siitä seuraa jotain hevosen kannalta epämiellyttävää. Oikein ajoitettu johdonmukainen rankaiseminen saattaa hetkellisesti poistaa uskalluksen ei-toivottuun käyttäytymiseen.

Tuire Kaimio kuvaili, että rankaisuna voidaan käyttää esimerkiksi sitä, että hevoselta estetään mahdollisuus saavuttaa jotain sen haluamaa, kuten ruokaa tai pääsy laumaan tai että jostain tietystä toiminnasta seuraa aina vaikkapa ratsastajan nyrkkien sulkeutuminen ohjien ympärille.

Rankaisujen käytössä on kuitenkin ongelmia, joista Kaimio halusi kouluttajia muistuttaa. Ongelmallista rankaisuilla kouluttamisessa on mm. se, että rankaisu ei kerro eläimelle, mitä sen tulisi ei-toivotun toiminnon sijaan tehdä. Kaikki rankaiseminen myös vähentää eläimen yritteliäisyyttä, yritysten aktiivisuutta ja pienentää hevosen eleitä. Jos tavoitteena on saavuttaa laajasti, innokkaasti ja lennokkaasti liikkuva sekä aktiivisesti yrittävä eläin, rankaisujen käyttöä täytyy pystyä välttämään. Rankaisut aiheuttavat helposti myös turhautumista, stressiä ja pelkoa, joka estää oppimista ja vaikuttaa eläimen hyvinvointiin.

Kaimio kehottaa ehdottomasti välttämään sellaisia rankaisuja, joihin liittyy pelkoa tai kipua, sillä hevonen saattaa kerrasta oppia yhdistämään ne mihin tahansa tilanteessa läsnä olevaan tekijään, esimerkiksi ihmiseen. Silloin hevonen jännittyy aina koulutettaessa tai jopa ihmisen lähestyessä.

Kaimio vertaa rankaisujen ja palkintojen käyttöä ihmisten leikkiin, jossa yksi ryhmästä odottaa huoneen ulkopuolella, kun muut piilottavat huoneessa esineen. Kun etsijä saapuu huoneeseen, häntä ohjataan kylmää-kuumaa –ohjein. Kuuma tarkoittaa esineen lähestyvän ja kylmä etääntyvän. Mitä enemmän etsijä saa kuumaa -vihjeitä eli positiivista palautetta onnistuneesta etsimisestä, sitä innokkaammin hän etsii ja löytää pian esineen. Pelkkien kylmää -huutojen käyttö taas muistuttaa vain virheistä eikä kerro lainkaan, mitä kannattaisi yrittää. Ennen pitkää positiivisen palautteen puute lannistaa koko etsimisen.

Samaa asiaa tunnettu koirien kouluttaja Tommy Wirén on kuvaillut sanomalla, että taksikuskillekin on tehokkaampaa kertoa, minne haluaa ajettavan sen sijaan, että yrittäisi luetella kaikki paikat, minne ei halua.

Ajoitus

Iida ja Mimmi kuulolla

Eläintenkoulutuksen ydintä on palkintojen oikea ajoittaminen, muistutti Kaimio. Kun hevonen saa palkintonsa täsmälleen sillä hetkellä, kun se suorittaa odotetun toiminnon, se oppii nopeasti. Jos palkinto on sekunnin myöhässä, hevonen oppii, mutta hitaasti. Jos palkinto seuraa vasta viisi sekuntia toivotun toiminnan jälkeen, ei hevonen enää opi haluttua toimintoa lainkaan.

Erittäin tärkeää on myös se, että palkinnon saa ainoastaan toivotusta käytöksestä. Jos ratsastaja tai kouluttaja huomaamattaan tulee myödänneeksi avuillaan myös muulle kuin toivomalleen käytökselle, hevonen ei pysty selkeästi ymmärtämään, mitä siltä odotetaan. Hevonen alkaa lisätä kaikkea käytöstä, jolla palkinnon saavuttaa. Jos siis esimerkiksi reagoimattomuus apuun johtaa myötäämiseen, hevonen yrittää entistä keskittyneemmin olla reagoimatta. Joissain asioissa, kuten vaikka varusteisiin tai hoitotoimenpiteisiin siedättämisessä, liikkumattomuudesta palkitseminen on hyödyllistä.

Kaimio muistuttti, että sen sijaan, että toteaisi esimerkiksi kahden kouluttajan tai valmentajan teettävän ”samoja” liikkeitä, kannattaa aina kohdistaa katse siihen tärkeimpään: mistä reaktiosta ja miten tarkalleen ottaen palkitaan? Se on se, mikä hevosta opettaa.

Kurssilla nähtiin hyvä esimerkki tarkasta ajoittamisesta. Kuolaintuntumaa suutaan louskuttamalla vältellyttä hevosta pyydettiin maasta käsin asettumaan eli kääntämään päätään sivulle niskastaan. Aluksi riitti, että hevonen asettui suutaan aukomatta, mutta pian vaatimustasoa kuitenkin nostettiin ja hevosta palkittiin myötäämällä juuri, kun se asettumisen ansiosta rentoutti optimaalisesti sekä niskansa että leukansa. Kun samaa tehtiin myös ratsain, hevonen säilytti pian hienosti pehmeän tuntuman.

Kriteerin valinta ja vaatimustason nosto

Oppimisteorian avaaminen antoi selkeitä selityksiä myös moniin hevosten koulutuksessa jatkuvasti esille tuleviin asioihin. Joskus on vaikea ymmärtää, miksi hevosen koulutus ei edisty tai miksei se tunnu aina tekevän jo aiemmin osaamaansa asiaa.

Viiv harjoittelee rentoa asettumista Mintti Rautioahon kanssa.

Kriteeri on sitä, että kouluttaja päättää tarkasti jokaisessa toiminnassa, mistä palkitsee. Jos kouluttajalla ei ole selvää kuvaa siitä, miten hevosen tarkalleen pitäisi käyttäytyä ja liikkua, ei hevonenkaan pysty sitä oppimaan. Oikean kriteerin valinta vaikuttaa hevosen oppimiseen merkittävästi.

Uutta opetellessa kriteeri tulisi valita siten, että hevosella on mahdollisuus onnistua ja siis saada palkintonsa (esimerkiksi avun myötääminen) vähintään viiden sekunnin välein. Hitaampi palkitseminen vähentää motivaatiota ja lisää turhautumista, mikä hidastaa tai estää oppimista sekä saattaa aiheuttaa hevosen jännittymisen.

Oppimisen edetessä myös suorituksen kestoa voidaan alkaa kasvattaa ja sen myötä palkitseminen harventuu. Hieman pidemmälle koulutettu hevonen voi suorittaa jo pitkiä toimintaketjuja motivoituneena, kun se tietää niistä seuraavan lopuksi motivoivan palkinnon. Kouluttajan tärkeimpiä taitoja on siis oppia aluksi pilkkomaan kaikki tehtävät pieniksi osavaiheiksi, se on lopulta nopein tapa kouluttaa.

Yhden tai parin onnistumisen takana ei ole vielä todellista oppimista, vaan enemmänkin sattumaa, muistutti Kaimio. Vasta, kun hevonen onnistuu tehtävässä 8 kertaa peräkkäin, se on saanut juonen päästä kiinni ja tuolloin on oikea hetki muuttaa kriteeriä, eli nostaa vaatimustasoa taas hivenen.

Lakora harjoitteli omistajansa Annukan kanssa pää alhaalla peruuttamista huolellisesti pieniin pilkoituista harjoituksen osista alkaen.

Jos vaatimustasoa nostetaan aiemmin, hevonen ei ole ehtinyt oppia. Jos taas yhdelle tasolle jäädään pidemmäksi aikaa, alkaa taito vakiintua liiaksi ja käytöksen muokkaaminen edelleen vaikeutuu. Taitava kouluttaja nostaa kriteeriä juuri oikealla hetkellä ja juuri oikean määrän jatkuvasti, jolloin oppiminen on tehokkaimmillaan.

Hyvän koulutuksen tunnistaakin siitä, että ilmeiltään ja eleiltään rento hevonen yrittää aktiivisesti ja keskittyneesti suorittaa haluttuja tehtäviä. Tähän saumattomasti kuuluu se, että oppiminen edistyy. Jokaisella oppimiskerralla hevosen tulee selkeästi edetä oppimisessaan.

Olennaista on myös se, että hevoselle opetetaan yhtä asiaa kerrallaan. Kaimio kertoi, että yhden vaatimustasoltaan sopivan asian hevonen oppii oppimisen kannalta oikeissa olosuhteissa riittävän sujuvaksi noin kymmenessä minuutissa. Mikäli yritetään vahvistaa yhtä aikaa kolmea eri asiaa, oppiminen vie helposti kuukausia. Kannattaa huomioda sekin, että jos hevonen yritetään saada ymmärtämään kerralla kuusi eri asiaa, se ei välttämättä opi niitä koskaan.

Osaako hevonen?

Kaimio määritteli hevosen osaamista niin, että hevonen osaa asian, kun se tekee sen opetetusta merkistä välittömästi ja joka kerta. Jos näin ei ole, se ei osaa ja tarvitsee koulutusta oppiakseen asian. Näin kurssilla myös tehtiin: hevosten reagointi kuhunkin apuun käytiin läpi ja jos siinä havaittiin mitään puutteita, apu opetettiin uudestaan. Vasta sitten niitä käytettiin hyväksi muussa koulutuksessa.

Yleisö Korpelan tallin maneesissa. Kuva Johanna Havia.

Jos tietystä käytöksestä on tarkoitus saada pysyvää, tarvitaan onnistuneita toistoja vähintään 20, jotta käytös alkaa jäädä hevosen pitkäkestoiseen muistiin. Joidenkin samana pysyvien taitojen (kuten vaikkapa paikallaan seisomisen ratsautuessa) vahvistamista on syytä tehdä tämän lisäksi vielä lukemattomia kertoja eri tilanteissa, jotta hevonen käyttäytyy luotettavasti kaikkialla.

Tauottaminen

Uuden oppimisessa välttämätöntä ovat myös tauot. Kaikkein tehokkainta oppiminen on, kun työskentelyssä pidetään lyhyt tauko viiden minuutin välein. Tauoksi voi varsinkin kokeneella hevosella riittää muutama kymmenen sekuntia, jos ajatukset käyvät hetken muualla ja aktiivinen suorittaminen keskeytyy. Pitempäänkin voi tauottamatta jatkaa, mutta se taas hidastaa merkittävästi oppimiseen kuluvaa kokonaisaikaa.

Kaimion mukaan moni hevonen pystyy oppimaan tehokkaasti seitsemänkin minuuttia yhtä mittaa, mutta ihminen alkaa tehdä jo viiden minuutin jälkeen häiritsevässä määrin virheitä koulutuksessaan.

Tunteiden vaikutus oppimisessa

Kaimio painotti, että kouluttajan on ehdottoman tärkeää tietää, että opittavan asian lisäksi eläin oppii aina mukana myös asiaan liittyvän tunnetilan. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että varsinkin kaikkia uusia perustaitoja opetellessaan hevonen on täysin rento ja rauhallinen. Hevosen ei kuitenkaan tarvitse olla veltto tai passiivinen, vaan rento, iloinen aktiivisuus on monissa asioissa hyödyllistä.  Jo opittuja asioita voidaan tietenkin pyytää myös hankalammissa tilanteissa.

Kurssilla näimme esimerkkinä hevosen, joka oli oppinut aiempien kipujensa vuoksi välttelemään kaikkea liikkumista. Kun sitä on pitkään yritetty erilaisin avuin saada liikkumaan ratsastajien ollessa tietämättömiä sen epämukavuudesta, se olikin oppinut vastustelemaan kaikkia pyyntöjä, jotka liittyivät liikkeen lisäämiseen. Tapa ei poistunut, vaikka hevosen kivut olikin jo saatu hoidettua kuntoon.

Kaimio päätti tämän hevosen kohdalla käyttää hieman poikkeuksellista koulutustapaa, ja etsiä iloinen ja vapaaehtoinen liike esille kohdistamisen avulla. Hevonen oli jo ennalta opetettu koskettamaan tiettyä punaista kauhaa ja sitä seuratessaan se tuli kuin sattumoisin liikkuneeksi rennosti ja energisesti, jolloin uudesta liikkumistavasta päästiin palkitsemaan.

Iida, Anni ja Mimmi kauhan perässä.

Raviin siirtymisissä käytettiin lisäksi houkuttelua, Tuire liikkui hevosen kanssa samassa tahdissa ja ponnistautui pehmeästi juoksemaan. Hevonen ei voinut olla liittymättä liikkeeseen mukaan, mikä onkin laumaeläimille tyypillistä. Tämäkin oli keino saada esille vapaaehtoista ja tahdikasta liikkumista, ja päästä palkitsemaan siitä. Kun näitä taitoja alettiin yhdistää alkukoulutuksen tapaan pieniin pohjemerkkeihin, houkuttelusta voitiin luopua. Hevonen saatiin lopussa jo liikkumaan täysin vastustelematta, tasapainoisesti ja energisesti pelkistä ratsastajan pohjeavuista.

Stressin välttäminen on hyvinvoinnin avain

Stressiä on koulutuksessa vältettävä kaikin keinoin. Jos stressiin liittyvä elimistön valmiustilan kohoaminen pääsee opituksi mukaan joihinkin arkisiin asioihin, kuten vaikka koko ratsastukseen, sillä on suuri vaikutus hevosen hyvinvointiin ja oppimiseen. Päivittäinen stressi altistaa hevosen pitkäaikaisen stressin vaaroille, jolloin elimistö ei pääse palautumaan vaan käy jatkuvasti ylikierroksilla.

Stressihormonien täydellinen vapautuminen elimistöön tapahtuu 15 minuutissa, mutta niiden poistuminen kestää yksilöllisesti keskimäärin 2-8 vuorokautta. Jos hevonen tällä välin kohtaa uuden stressitilanteen ja sen myötä altistuu uudelle stressihormoniannokselle, se ei pääse palautumaan, vaan pysyy jatkuvasti stressaantuneena.

Kaimio luetteli melkoisen listan pitkäaikaisen stressin aiheuttamia oireita. Tällaisia ovat mm. oppimis-, muisti- ja keskittymisvaikeudet, impulsiivisuus ja ylireagointi sekä eläimelle epätyypillinen käyttäytyminen. Lisäksi stressi tuhoaa aivosoluja ainakin väliaikaisesti sekä altistaa moninaisille fyysisille vaivoille. Oireilu on tuttua myös ihmisillä burn outina, masennuksena ja muina stressiin liittyvinä vaivoina.

Ohimenevänä ilmiönä hetkellinen stressaantuminen ei aiheuta ongelmia. Jos hevonen altistuu stressille satunnaisesti eikä sitä tahattomasti tai johdonmukaisesti palkita stressaantuneesta käytöksestä, se ei pääse oppimaan stressiä pysyväksi osaksi käytöstään.

Kaimio opasti, miten kouluttajan on kuitenkin tärkeää tuntea pienimmätkin hermostumisen merkit, jotta osaa järjestää koulutustilanteen niin, ettei pelko pääse liittymään osaksi opittavaa asiaa. Vähäisimmätkin hännän huiskaukset, hampaiden louskuttelut tai narskauttelut, pään heilahdukset ja levottomat liikahdukset havainnoitiin kouluttajalle tärkeinä tunnusmerkkeinä hevosen huolestumisesta ja jännittymisestä.

Olennaista Kaimion mukaan on, että noina hetkinä hevoselle ei opeteta uutta, vaan palkinnot ajoitetaan rentoon hetkeen. Mikäli rentoa reagointia ei esiinny lainkaan, on tehtävä joko hevoselle liian vaikea, tai hevonen on jo aiemmin oppinut jännittyneisyyden mukaan kyseiseen asiaan.

Opitun jännittymisen tunnistaa siitä, että se esiintyy aina samanlaisena samassa tilanteessa. Normaali, spontaani pakoreaktio on hetkellistä, ohimenevää ja sen voimakkuus ja elekieli riippuu täysin pelon aiheuttajasta. Opitussa pelossa reagointi voi olla suhteetonta pelon aiheuttajaan nähden, se esiintyy aina samassa tilanteessa ja elekieli on aina saman näköistä. Opitun pelon suhteen ainoa toimiva ratkaisumalli on kouluttaa kyseinen asia uudelleen niin kaukaa alusta saakka, ettei mitään pelon merkkejä ilmene.

Anna Airaksinen harjoitteli kurssilla Rasker-hevosensa kanssa sitä, miten Rasker reagoi raipan pyyntöihin. Jo luennolla Kaimio näytti Raskerista kuvatun videon, josta näki selvästi, että joka kerta, kun sitä pyydettiin raipalla liikkeelle, sen mielentila muuttui selvästi kiihtyneemmäksi.

Anna Airaksinen ja Rasker

Käytännön harjoituksissa omistaja sai kouluttaa hevosta ensin siedättämällä sitä raipan kosketukseen niin, että se antoi rennosti silitellä itseään raipalla kaikkialta. Tämän jälkeen raippamerkin uudelleenkoulutus aloitettiin keveimmällä mahdollisella pyynnöllä ja palkittiin pienistäkin hievahduksista lopettamalla tuo pieni pyyntö. Varsin nopeasti asiassa päästiin eteenpäin ja hevonen oppi lähtemään keveistä raipan kosketuksesta sujuvasti ja reippaasti liikkeelle täysin rentona. Pysähdysmerkiksi se oppi alussa käytetyn raipalla silittelyn.

Vasta yleistäminen tekee hevosesta luotettavan

Monien hevosenomistajien ihmetyksen aiheena on se, miksi hevonen toisessa paikassa reagoi apuihin hyvin ja toisaalla ei tunnu ymmärtävän niitä ollenkaan. Kaimio kertoi, että oppijana hevonen poikkeaa ihmisistä ja monista muista eläimistä siinä, että sen kyky yleistää asioita on varsin heikko. Oppimisen alussa hevonen yhdistää opitun asian tarkasti tiettyyn paikkaan ja täsmälliseen toimintatapaan tuossa tilanteessa.

Kouluttajalle on hyödyllinen tieto, että kun jokin asia on opittu yhdessä paikassa tai yhdestä tietystä pyynnöstä, vaatii vielä paljon työtä, että hevonen suorittaa tehtävän luotettavasti missä tahansa ja useammista eri merkeistä. Kaimion mukaan monet koirat esimerkiksi oppivat tietyn merkin tarkoittavan samaa kaikkialla, kun opetusta on kerrattu alusta saakka neljässä eri paikassa. Hevoselle tämä ei yleensä riitä, vaan yleistämistä tarvitaan vielä enemmän.

Oppimisen päästyä alkuun on opetettavassa asiassa tai merkissä olennaisen pysyttävä samana, mutta kaikkea muuta pyrittävä muuttamaan kaikin tavoin. Tällöin hevonen pääsee oppimaan, että pyyntö on nimenomaan esimerkiksi tietty kosketus sen iholla eikä vaikkapa vieressä seisovan ihmisen tietty asento, ääntely tai liikkumistapa.

Tottuu se – vai tottuuko?

Luennolla Kaimio esitteli tarkoin hevosen luontaisen käyttäytymismallin pelkotilanteessa. Yleensä hevonen reagoi uusiin asioihin hieman jännittymällä ja varautumalla mahdolliseen pakoon. Jos uusi asia ei kuitenkaan ole kovin huolestuttava, hevonen yleensä nopeasti käy uteliaaksi, lähestyy ja tutkii asiaa ja toteaa sen harmittomaksi. Mikäli taas pelkokynnys ylittyy, seuraa puolustautuminen tai hidas tai nopea pakeneminen. Mikäli pelon aihe ei seuraa tai pahene, seuraava käytösmalli on uusi tutustumisyritys aiempaa turvallisemmalta etäisyydeltä.

Chapri ja ovi

Kouluttamisessa tämän pakoreaktion tunteminen on Kaimion mukaan aivan olennaista. Kun jännittävät asiat eivät ylitä pelko- ja pakokynnystä, hevonen tottuu niihin nopeasti eikä rauhassa totuttuaan jonkin ajan kuluttua enää reagoi niihin lainkaan. Jos asia taas ylittää hevosen pakokynnyksen ja hevonen reagoi säntäilemällä tai puolustautumalla, se ei myöskään vähällä odottelulla pysty tottumaan. Mikäli hevosta vielä pakokäytöksen aikana tahattomasti tai tahallisesti rankaistaan, pelko saattaa helposti yltyä ja hevonen alkaa jo opitustikin pelätä kyseisiä tilanteita. Tällaisesta voi kehittyä esimerkiksi ratsuhevosilla varsin yleinen oviaukkojen tai maneesin kulmien pelko.

Pelon helpottumista ei edistä se, että hevosta väkisin pidellään pelottavassa tilanteessa tai opetetaan se pelosta huolimatta pysymään paikoillaan. Se saattaa kyllä oppia pysymään paikoillaan, mutta stressin määrä on siitä huolimatta korkea, ellei hevonen pääse normaalisti tottumaan.  Lisäksi hevonen oppii pelkäämään itse kiinnipitotilannetta ja saattaa alkaa kehittää erilaisia selviytymiskeinoja. Näistä ikävimpiä on opittu avuttomuus, jossa hevonen lamaantuu muun käytöksen estyessä voimakkaan ja väistämättömän stressin alla täysin reagoimattomaksi. Reagoimattomuus ei kuitenkaan ole normaalia käytöstä, vaan tilaan liittyy todella voimakas ja haitallinen stressitila. Tilanne saattaa myös hevosen kestokyvyn ylittyessä purkautua yllättävänä ja rajuna käytöksenä.

Pelkotilanteisiin avuksi Kaimio neuvoi, että hevoselle on tärkeää olla opetettuna erilaisia taitoja, joihin se on liittänyt aiemmassa opetuksessa rauhallisuuden. Tällaisen taidon tekeminen silloin, kun hevosta pelottaa, saa sen käyttäytymaan pelottavassakin tilanteessa rauhallisemmin.

Yksi kurssille osallistuvista hevosista oli mukana nimenomaan voimakkaan pelkokäytöksen vuoksi. Sen kohdalla yleisökin pääsi kouluttamaan. Hevosen kanssa käytettiin ilmiötä nimeltä ”aivot voivat oppia ohittamaan pelon”. Aluksi hevonen sai oleilla maneesissa mahdollisimman kaukana yleisöstä ja se saatiin rauhoittumaan pyytämällä sitä tekemään sille tuttua tehtävää, pään laskemista käden kevyellä paineella sen niskasta.

Chapri harjoittelee pään laskemista Sallan kanssa.

Tämän jälkeen yleisöä pyydettiin hieman hälisemään, ja kun hevonen laski päätään, yleisö vaikeni täsmälleen samalla hetkellä. Satapäinen yleisö keskittyi loistavasti tehtäväänsä. Hälinää voimistettiin siedättymisen tahdissa, ja vaikenemisen oikea ajoitus piti huolta siitä, että jännittyminen alkoi vaihtua rennoksi selvitymistoiminnaksi.

Jos samassa tilanteessa hevonen vain vietäisiin niin lähelle yleisöä, että pelkokynnys ylittyisi, hevonen ei siedättyisi, vaan pelko alkaisi nopeasti tulla jo opituksi käytökseksi vastaavassa tilanteessa. Mikäli tällaiseen tilanteeseen liittyy lisäksi rangaistuksia tai hevosen kannalta vaikeasti ymmärrettävää käyttäytymistä ihmisten taholta, pelko vain pahenee.

Teksti Anna Kilpeläinen

Kuvat Johanna Havia ja Iida Kauhanen

Jälkisanat

Suomen Ratsastajainliiton Hippos-lehti julkaisi kesäkuun 2013 numerossaan tämän artikkelini hevosen oppimisesta ja kouluttamisesta Tuikku Kaimion keväällä Oulussa pitämältä hevoskurssilta.

Tavoitteenani oli koota tähän artikkeliin tärkeimmät pääkohdat hevosen oppimisesta ja kouluttamisesta. Tila kuitenkin loppui ja ainakin vastarefleksi ja ketjuttaminen jäivät aivan keskeisistä asioista puuttumaan. Mm. niistä, kaikesta artikkelissa käsitellystä sekä paljon muusta löytyy lisää tietoa Tuikun kirjasta.

Lisää tietoa

Tuire Kaimio – Hevosen kanssa, 2004 tai saman teoksen uudempi, kolmeen osaan jaettu painos 2012-2013

Tämä teksti on käännetty myös englanniksi:
How Does The Horse Learn?