Anna Kilpeläinen – PedaEquest ®

Tässä uusi osa Tunne Hevonen -lehden artikkelisarjaan, jossa useampi opettaja määrittelee ratsastuksen perusasioita ja niiden suorittamista.  Tällä kertaa aiheena taivutus ja taivutusväistöt. Teksti julkaistiin Tunne Hevonen -lehdessä 5/2012.

Mikä erottaa asetuksen taivutuksesta ja voiko hevonen ylipäätään taipua rungostaan?

Asetus on hevosen tapa kääntää päätään ratsastajan pyynnöstä. Oikeanlaisessa asetuksessa hevonen rentouttaa niskansa ja leukansa ja kääntää päätään suoraan sivulle kallistamatta tai kiertämättä kaulaansa tai niskaansa. Asetus näkyy selvästi hevosen leukaperän kohdalla sisäpuolella, leukaperän ja kaulan liitoskohtaan syntyy selvästi erottuva kulma.

Jos leukaperän ja kaulan liittymäkohdassa ei näy muutosta pään kääntyessä, hevonen ei asetu vaan se on taivuttanut tai kääntänyt kaulaansa. Hevonen voi asettua taipumatta juuri kehostaan. Toki se joutuu tasapainottamaan itseään uudelleen pään asennon ja painon tullessa hieman sivulle.

Taipuessaan hevonen taivuttaa kyllä koko kehoaan. Joka kohdassa kehoa sen luiset rakenteet eivät juuri kykene taipumaan, mutta lihasten toiminta ja kehon käyttö on erilaista taipuneella ja suoralla hevosella.

Kun hevonen taipuu kaarevalla uralla, missä sen painon tulisi olla (sisä-ulkopuolella)?

Painopisteen tulee aina olla sivusuunnassa keskellä kehoa, jotta tasapaino olisi hallittavissa. Painopisteensä hallintaa hevonen oppii notkeuden ja kokoamisen kautta tasapainon kehittyessä. Nuorta hevosta on ohjailtava varsin suorana ja laajoilla linjoilla, jotta sen olisi mahdollista hallita tasapainonsa.

Mitkä ovat yleisimmät virheet hevosen taivuttamisessa?

Ehkäpä yleisin on se, että hevosen annetaan taipua ja sitä taivutetaan siitä kohdasta mikä sille on helpointa, opettamatta sitä taivuttamaan ja venyttämään kehonsa kireitä alueita. Mahdollisesti myös kehon jäykkää vinoutta saatetaan luulla taipumiseksi. Tällöin hevonen taittaa itseään useimmiten lavan edestä kaulan tyvestä tai kaulan puolivälistä. Muista kohdista kehoa se ei välttämättä muuta asentoaan tai notkistu ollenkaan.

Tärkeää on myös opettaa hevonen taipumaan, eikä yrittää ratsastajan voimin väkisin taivuttaa sitä. Joskus ratsastaja ajattelee, että hänen tehtävänsä on ”taivutella” hevosta, mutta parempi on ajatella ohjaavansa ja opettavansa hevosta taivuttamaan itseään.

Mikä mielestäsi helpoin tapa hahmottaa hevosen taipumista satulasta käsin?

Eri ratsastajille toimivat kovin erilaiset mielikuvat. Taipuminen on dynaaminen tapahtuma, jossa hevonen tasapainottaa itsensä kuljettavan linjan tai pyydetyn liikkeen suuntaiseksi oman kehonsa toimivuuteen soveltuvalla tasolla. Useimmiten toimii jokin mielikuva liikkeen sujuvasta virtauksesta haluttuun ratsastussuuntaan hevosen selkärangan suuntaisesti. Samalla on huolehdittava ettei liikevirta karkaa kummastakaan kyljestä tai muustakaan kohdasta sivulle tai sammu. Tärkeä on myös tunne hevosen kehon joustavuudesta ja liikkeen ”nosteesta” kaarteen läpi.

Myös pelkästään katsomalla selästä käsin hevosen koko kaulaa ja kaulan lihaksistoa voi hahmottaa paljon. Kaula on hevosella pitkä pätkä sen rankaa. Taipuessa harjamarto niskahihnasta säkään ja ihan satulan alle asti muodostaa täysin yhtenäisen kaaren. Kaula on joka kohdastaan yhtä paljon (varsinkin alkuvaiheessa ehkä yllättävän vähän) kaartunut. Lihakset kaulan molemmin puolin näyttävät pehmeiltä, tasaisesti täyttyneiltä ja symmetrisiltä, mikään kohta ei selvästi pullota tai tee kuoppaa. Kaula ei mistään kohdasta kierry eikä kallistu. Varsinkaan kaula ei saa näyttää lainkaan S-kirjaimen muotoiselta. Silloin se on osan matkaa taipunut toiseen ja osan toiseen suuntaan ja hevonen on vino kuin korkkiruuvi. Usein tämä tilanne syntyy, kun esimerkiksi lapa oikealla kulkeva hevonen taivutetaan kaulasta oikealle korjaamatta taipumisen vaikeudet aiheuttavaa kehon toispuoleisuutta.

Kaulan tulee näyttää myös selästä katsottuna joka kohdasta tasaisen leveältä, kuitenkin niin, että sen kapein kohta on niskassa ja se tasaisesti levenee kohti lapoja. Kun hevonen vielä lisäksi asettuu, tuntuma on pehmeä, joustava ja tasainen molemmin puolin ja hevosen niska on korkeimpana kohtana ja kun liike edelleenkin tuntuu virtaavan sujuvasti kaulan ja niskan kautta eteenpäin, voi melko varmasti sanoa, että loputkin hevosen kehosta taipuu tasapainoisesti suhteessa sen kaulaan.

Yhtä lailla asiaa voisi tarkastella esimerkiksi sitä kautta, miltä hevonen tuntuu istunnan alla tai pohkeiden välissä. Tuntemuksiin kuitenkin vaikuttaa todella paljon ratsastajan oma tasapaino ja kyky hahmottaa asentoaan.

Mihin avotaivutusta tarvitaan?

Avotaivutus on ehkä tärkein harjoitus, kun hevonen opettelee hallitsemaan tasapainoaan, taipumistaan ja alkaa harjoitella kehonsa kokoamista sekä myöhemmin kehittää kokoamista. Erilaisilla suorilla ja kaarevilla linjoilla ratsastettuna avotaivutus on erittäin monipuolisesti notkistava ja vahvistava ja tasapainoa kehittävä harjoitus.

Miten selität ratsastajalle avotaivutuksen?

En koskaan taipumisen kautta niinkään vaan ennemminkin hevosen etuosan hallitsemisen kautta. Ratsastajan on opeteltava sijoittamaan hevosen etuosa eri kohtiin suhteessa hevosen takaosaan ja ratsastettavaan linjaan. Valitulla linjalla liikuttaessa etuosa (rintakehä, etujalat ja lavat, taaskaan ei pidä keskittyä päähän tai kaulaan) on saatava pysymään hieman esimerkiksi ratsastettavan linjan sisäpuolella ja samalla takaosan jatkettava alkuperäistä linjaa pitkin lähtemättä ulos väistöön.

Aluksi hevonen vain hiukan asettuu, myöhemmin taivutukseen voi keskittyä enemmän, kun etuosan ja takaosan hallitseminen ja tuntuma niistä paranevat.  Mm. oikeanlainen aktiivisuus ja kyky korjata etupainoisuutta ja suoruutta ovat myös edellytyksiä ennen avotaivutuksen aloittamista.

Mikä tekee avotaivutuksesta hyvän?

Ratsukon koulutustasoon sopiva vaatimustaso, jonka seurauksena avotaivutus on sujuvaa, vaivatonta, parantaa kokoamista ja hevosen koko kehon notkeutta.

Yleisimmät virheet avotaivutuksessa?

Ylivertaisesti yleisin lienee liiallinen keskittyminen siihen, että kaula taipuisi, mikä yleensä johtaa siihen että hevonen ”katkeaa” kaulan ja lapojen kohdalta sivuluisuun. Ratsastajan huomaamatta hevonen saattaa liikkua jopa lavat ratsastettavan uran ulkopuolella ja perä sisäpuolella, vaikka tarkoitus oli aivan päinvastoin. Yksin harjoitellessa kannatta aina aluksi pyrkiä katsomaan peilistä, mitä todella tapahtuu.

Mihin sulkutaivutusta tarvitaan?

Sulkutaivutus kehittää hevosen notkeutta, koordinaatiota ja kokoamista. Se vaatii monipuolista kehonhallintaa ja venyvyyttä. Sen alkeismuotoja voi harjoitella melko kokematonkin hevonen kokeneen kouluttajan kanssa, mutta varsinainen sulkutaivutus vaatii jo aika paljon muuta pohjatyötä alle onnistuakseen.

Miten selität ratsastajalle sulkutaivutuksen?

Ennen sulkutaivutusta ratsastajan tulee hallita asetus, taivutus, pohkeenväistö, avotaivutus, käännökset etu- ja takaosan ympäri sekä niihin vaadittavat ratsastuksen perusasiat. Sen jälkeen sulkutaivutusta on usein helpointa lähestyä vasta-asetuksen harjoittelulla pohkeenväistöstä tai sitten sulkutaivutuksen kannalta sopivalta kaarelta aloittaen.

Aluksi on tärkeää, että ratsastaja saa oikeanlaisen tuntemuksen siitä, mitä ollaan tekemässä. Siihen voi auttaa vaikka ohjaamalla hevosta avuksi maasta. Jos sulkutaivutus vaatii hevoselta koordinaatiota ja kykyä hahmottaa liikkeitä, sitä se vaatii myös ratsastajalta.

Mikä tekee sulkutaivutuksesta hyvän?

Samoin kuin avotaivutuksessa: ratsukon koulutustasoon sopiva vaatimustaso, jonka seurauksena sulkutaivutus on sujuvaa, vaivatonta, parantaa kokoamista ja hevosen koko kehon notkeutta.

Yleisimmät virheet sulkutaivutuksessa?

Sulkutaivutuksen yleisimmät virheet taitavat johtua siitä, että ratsastajalla ei vielä ole kykyä hahmottaa hevosen liikesuuntia ja hallita riittävän montaa asiaa sujuvasti yhtä aikaa. Hevostakaan ei usein ole valmisteltu riittävän pitkälle ja itse tehtävä voi olla liian vaikeaksi suunniteltu. Tämä johtaa väkinäiseen, takertuvaan ja pakottavaan apujenkäyttöön ja sen myötä liikkeen estymiseen ja molempien turhautumiseen.

Hevonen saattaa myös paeta sulkutaivutuksen kokoavaa ja venyttävää vaikutusta liialliseen mutkalle taittumiseen ja liian jyrkkään sivuliikkeeseen, usein myös aktiivinen eteenpäinpyrkimys katoaa.

Miksi sulkutaivutus on hevoselle yleensä vaativampi liike, vai onko se?

Pidän kyllä sulkutaivutusta vaativampana liikkeenä, mikä ehkä tulikin tuossa esille. Hevoselle ja ratsastajalle on yleensä yksinkertaisesti vaikeampaa hahmottaa liikkumista väistäen taivutuksen suuntaan kuin siitä poispäin. Liikkeen hyödyllisesti suorittaminen myös vaatii paljon valmistelevaa työtä.

Viimeiseksi, muttei vähäisimmäksi ”kompakysymys”, jos ratsukosta katsotaan stillkuvaa, jossa hevonen on taipunut ja liikkuu sivuttain, mitä eroa on avolla ja sululla?

Hevosen asennolla ei välttämättä ole juuri eroa, riippuu tehtävästä harjoituksesta ja kuvakulmasta. Selkeä ero on kuitenkin, että hevosen liikesuunta, joka näkyy sen kehossa ja jalkojen liikeradoissa on avotaivutuksessa poispäin taivutuksesta ja sulkutaivutuksessa taivutuksen puolelle.